Etsimme monikohdeosaajia erilaisiin kohteisiin ympäri pääkaupunkiseutua. Aulapalveluissamme työ on monipuolista asiakaspalvelua esimerkiksi yritysten, business parkien, kulttuurikohteiden tai oppilaitosten auloissa. Aulapalveluiden parissa työpäivääsi kuluu esimerkiksi vieraiden vastaanoton, tilavarauksien ja tilojen käyttäjien neuvonnan, puhelinvaihteen ja postituksen hoitamisen, kulunvalvonnan, avainhallinnan tai avustavien toimistotehtävien parissa. Tehtäviisi voi kuulua häiriötilanteiden hoitoa ja valvontakierroksia.
Monikohdeosaaja- ja tauotustiimimme toimii tärkeänä tukena ja lisäresurssina päivittäisen aulapalvelutoimintamme sujuvuuden varmistamiseksi. Monikohdetiimissä et työskentele vain yhdessä työpisteessä, vaan perehdytysten jälkeen saat työskennellä vaihtelevissa aulakohteissa niiden vakituisten työntekijöiden sijaisena. Tässä tehtävässä työpäiväsi eivät ole aina samanlaisia – pääset ratkomaan mahdollisia ongelmatilanteita sekä toimimaan nopeastikin muuttuvissa tilanteissa.
Työkohteet sijaitsevat pääkaupunkiseudun alueella ja työvuorot aulatehtävissämme painottuvat arkipäiviin, mutta osassa aulapisteissämme on myös ilta- ja viikonloppuvuoroja. Työtunnit sijoittuvat 60-120h väliin kolmen viikon jaksoissa.
Tehtävän palkkaus on vartiointialan työehtosopimuksen mukainen 3. tason palkka (13,10€ / h). Lisäksi maksamme uusille työntekijöille sitoutumispalkkion 8 kk kestäneen työsuhteen jälkeen (500€).
securitas